HINKU-foorumi.fi Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU-foorumin yläpalkin kuva

Pirkkala liittyi Hinku-verkostoon

Uutinen 20.2.2019 klo 10.29
Toivion koulu 556
Toivion koululle myönnettiin Kestävän kehityksen sertifikaatti ensimmäisenä peruskouluna Suomessa. © Opa Latvala

Pirkkalan kunta liittyi Hiilineutraalien kuntien (Hinku) verkostoon. Pirkkalassa on vahva tahto saavuttaa päästövähennyksiä yhteistyössä muiden Tampereen seudun kuntien kanssa.

”Meillä Pirkkalassa oli suuri into lähteä mukaan Hinku verkostoon – myös kuntapäättäjien taholta. Tampereen kaupunkiseudun päätös liittyä mukaan seutukuntana sinetöi päätöksemme”, ympäristönsuojelupäällikkö Vesa Vanninen Pirkkalan kunnasta sanoo.

Pirkkalassa halutaan saada aikaan konkreettisia päästövähennyksiä.

”Näyttää siltä, että meidän on kaupunkiseutuna realistista päästä Hinku-verkoston tavoitteisiin. Odotan, että saamme Suomen ympäristökeskukselta asiantuntija-apua työhömme. Uskon, että verkoston kautta voimme nostaa ilmastotyön positiivista näkyvyyttä kunnassa ja saada myös yrityksiä entistä paremmin mukaan”, Vanninen sanoo.

Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

Ilmastovastuuta yhdyskuntasuunnittelussa ja opetuksessa

Pirkkala on jo 2000-luvun alusta lähtien pyrkinyt tiivistämään yhdyskuntarakennetta ja vähentämään siten ilmastovaikutuksia. Uutta rakentamista on ohjattu keskustaan ja tärkeimmän joukkoliikennekäytävän varrelle. Lisäksi kunnassa on panostettu uusien rakennusten energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian ratkaisuihin.

”Meillä on pitkät perinteet myös ympäristökasvatuksessa niin päiväkodeissa kuin kouluissa. Olemme linjanneet, että jokainen koulu kunnassamme liittyisi Vihreä lippu -ympäristöohjelmaan.Toivion koululle myönnettiin Kestävän kehityksen sertifikaatti ensimmäisenä peruskouluna Suomessa vuonna 2009. Pirkkalassa sijaitsee myös Suomen ensimmäinen metsäpäiväkoti”, Vanninen kertoo.

Tulevaisuuden ilmastotyössä Pirkkala painottaa kestävää liikkumista ja edistää suunnitelmallisesti kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.

”Sijaintimme lähellä Tampereen keskustaa mahdollistaa hyvät pyöräily-yhteydet. Suunnitelmissa on myös raitiotieyhteys Pirkkalan ja Tampereen välille”, Vanninen sanoo.

Pirkkalassa toimii lisäksi joukko cleantech-yrityksiä esimerkiksi geoenergian alalta.
 

Lisätietoa:

Ympäristönsuojelupäällikkö Vesa Vanninen, Pirkkalan kunta
etunimi.sukunimi@pirkkala.fi


Kohderyhmä: