HINKU-foorumi.fi Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU-foorumin yläpalkin kuva

Opetus ja kasvatus

 

Ilmastodieetti_globehemmot_556.jpg

Paljonko omassa kodissa kuluu energiaa? Mikä on T-paidan hiilijalanjälki? Koululaisten kiinnostus ilmasto- ja energiateemaan voivat herätä käytännön tehtävien kautta sekä itse tekemällä ja kokeilemalla.

Ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämät muutokset asenteissa ja tottumuksissa opitaan parhaiten nuorella iällä. Päiväkotilapset, peruskoululaiset ja lukiolaiset ovat luonnostaan kiinnostuneita uusista asioista ja omaksuvat nopeasti uutta tietoa.

Innostusta ilmastoteemaan

Energiaan, ilmastonmuutoksen hillintään ja ympäristönsuojeluun liittyvät teemat kuuluvat jo peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmiin, erityisesti biologian ja maantiedon opetuskokonaisuuksiin. Aihetta voi kuitenkin lähestyä monella tavalla. Konkreettiset tehtävät, omat projektit, teemapäivät ja tempaukset voivat lisätä oppilaiden innostusta

Opettajien käyttöön on tuotettu monenlaista lisäopetusmateriaalia. Suomen ympäristökeskuksen tuottamissa koulutehtävissä hyödynnetään Ilmastodieetti-laskuria, joka havainnollistaa, mistä hiilijalanjälki syntyy. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi selvittää kodin energiankulutus, suomalaisen hiilijalanjälki tai kauppakassin tai T-paidan ilmastovaikutus.

Ihan pihalla! -hanke on tarkoitettu peruskoulujen opettajille ja oppilaille. Opettajat kehittävät pelillisiä opetuskokonaisuuksia ja -malleja. Oppilaat tutkivat energia- ja  vesitalouteen liittyviä kysymyksiä. Opetuksessa painotetaan digitaalisia ratkaisuja ja työkaluja.

Mahdollisuuksia

  • Lisätehtävät opetuksen tukena
  • Energiaprojektit koulussa
  • Osallistuminen teemapäiviin, esimerkiksi energiansäästöviikkoon
  • Ilmastolähettilään tai energianeuvojan kutsuminen kouluun

Materiaalia

Hyödyllisiä linkkejä

 

 

 

 

 

 

Julkaistu 11.8.2014 klo 15.41, päivitetty 22.2.2018 klo 15.01
Kohderyhmä: