HINKU-foorumi.fi Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU-foorumin yläpalkin kuva

Voisiko kuntani lähteä mukaan Hinkuun - Case Hamina

HINKU_-556
 

Hyvin usein prosessi Hinkuun liittymisestä lähtee jonkun valtuustoryhmän aloitteesta. Näin myös Haminassa. (kv 14.6.2016 § 36) ”Esitämme, että Hamina liittyy 27 edelläkävijäkunnan joukkoon ja lähtee mukaan Kohti hiilineutraalia kuntaa eli Hinku-kunnaksi.”

Aloitteen johdosta ympäristöpäällikkö Tapio Glumoff alkoi valmistella asiaa ja oli yhteydessä SYKEn Hinku-tiimiin. Hinku-foorumista löytyvien perustietojen lisäksi Hinku-tiimii tarjoaa liittymistä harkitseville kunnille yksilöityä tietopakettia alkaen hintaan 1 000 € + alv.

Paketti pitää sisällään laskelmat päästöjen lähtö- ja nykytilanteesta sekä excel-pohjaisen tiekartan siitä, minkälaisilla toimilla kyseinen kunta voisi päästä Hinku-tavoitteeseen. Tiekartta on rakennettu siten, että toimenpiteitä ja niiden kokoluokkaa voidaan muuttaa liukusäätimillä kun saadaan parempaa tietoa esimerkiksi jonkin tuulivoimala-alueen toteutumisesta.

Lähtötilanne on kaikilla Hinku-kunnilla liittymisvuodesta riippumatta vuosi 2007 ja nykytilanne tarkoittaa tuoreinta mahdollista vuotta joka on voitu laskea, eli käytännössä vähintään vuoden vanhaa tietoa. Tarvittaessa Hinku-tiimin edustaja voi myös tulla esittelemään Hinkua viranhaltijoille tai esimerkiksi valtuustolle. Haminan päästölaskelmat ja pdf-versio tiekartasta löytyvät liitteinä tämän tekstin alta.

Tärkein Hinku-kriteeri on valtuuston päätös siitä, että kunta tavoittelee koko alueellaan 80 %:n kasvihuonekaasupäästövähennystä vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite koskee kaikkea kunnan rajojen sisäpuolella tapahtuvaa toimintaa, ei pelkkää kuntaorganisaatiota.

Päästökaupassa mukana olevat laitokset ovat tavoitteen ulkopuolella, koska niiden päästöjä säädellään jo päästökaupassa, mutta tavoitteeseen on sisällytetty kaukolämpö sekä sähkön käyttö, koska niiden päästöihin kunnalla ja asukkailla on hyvät vaikutusmahdollisuudet. Lisäksi kunnan tulee perustaa Hinku-työryhmä sekä nimetä Hinku-yhteyshenkilö.

Selvityksen pohjalta todettiin, etteivät Hinkun tavoitteet 80 %:n päästövähennyksistä ole täysin mahdottomat ja ympäristölautakunta suositteli Hinkuun liittymistä (21.2.2017 § 20). Lopuksi valtuusto päätti asian (28.3.2017 § 23). Tämän jälkeen Tapio ilmoitti Hinku-tiimille kunnan olevan mukana ja Hamina lisättiin Hinku-foorumiin.

Liittymisen jälkeen kaupunki muodosti Hinku-työryhmän olemassa olevasta ilmasto- ja energiatyöryhmästä ja kutsui mukaan myös Haminan Energia Oy:n. Suunnitelmissa on jo esimerkiksi sähkö- ja kaasuautoja sekä ulkoalueiden ja katujen valaistuksen päivittämistä LED-tekniikkaan.

Lisätietoa

Hinku-tiimin vetäjä Pasi Tainio, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi  tai 0295 251 676

Haminan Hinku-yhteyshenkilö Tapio Glumoff, Haminan kaupunki, etunimi.sukunimi@hamina.fi tai 040 511 9819

Julkaistu 30.8.2017 klo 16.47, päivitetty 30.8.2017 klo 16.46

Aihealue:
Kohderyhmä: